"Kuvastin" 1970

Rullikan neulemallistosta 1972. (Me Naiset)

"Me naiset" 1972

Pirkko Artto Ky:n mallistoa 1984



Pirkko Artto Ky:n mallistoa 1985

Äiti johti kylästä koottua tyttökuoroa ja opetti "pikkumarttoja" tekemään käsitöitä. Sienestys ja marjastus kartuttivat talvivarastoja. Luontaistalous iskostui jo pienestä pitäen lapsiin, elimmehän uudelleen rakentamisen aikaa sodan jälkeen. Kunnes
kunnallisen koekeskikoulun jälkeen oli muutettava takaisin Helsinkiin, josta tuli kotikaupunki vuosikymmeniksi.

Olin koko nuoruuteni ajan neulonut villapuseroja itselleni ja  veljilleni.  Neuleharrastukseni innoittamana sain japanilaisen yksitasoneulekoneen äidiltäni lahjaksi 1966, vaihdoin puikot koneeseen, ja saadakseni perusopin kävin kolmen kuukauden pituisen ammattienedistämislaitoksen   kaavapiirustus- ja kuosittelukurssin. Aloin neuloa muotoiltuja neulepukuja ensin tuttaville, ja vähitellen asiakaskunta laajeni. Suunnittelin mallin, piirsin jokaiselle henkilökohtaisen kaavan ja kuosittelin sen neuleeseen. Käytin vain luonnonkuituja, pääasiassa  ranskalaisia konevillalankoja, jotka kerrattiin kolminkertaisiksi. Vähitellen suosioni kasvoi niin, että elätin itseni ja lapseni neulomalla pukuja ja takkeja laajalle piirille.

Brother-neulekoneiden maahantuontia alettiin kehitellä. Tieto neuletöistäni oli kantautunut ko. firman korviin, minut pyydettiin konsulentiksi ja lähetettiin Lontooseen kahden viikon koulutukseen. Niinpä minusta tuli henkilö, joka toi ensimmäisen Brother-neulekoneen Suomeen. Olin vakituisessa työsuhteessa maahantuojalla. Matkustin ympäri maata esittelemässä uutuuskonetta, opetin jälleenmyyjiä neulomaan, kiertelin alan oppilaitoksissa, kunnes heräsi ajatus oman yrityksen perustamisesta.

Rullikka / Pirkko Artto ( 1970-75) oli ensimmäisen yritykseni nimi. Se sijaitsi Ritarikadulla puiston katveessa. Suunnittelin ja valmistin uniikki-neuleita pääasiassa mittatilaustyönä, mutta myös valmiita tuotteita roikkui orsilla myytävänä. Kanta-asiakkainani oli paljon taiteilijoita, oli jopa kokonaisia perheitä, ja tulin tunnetuksi siitä, että osasin neuleillani peittää asiakkaiden "pieniä valuvikoja". Työllistin jopa kaksi naista koko Rullikan historian ajan.
Viisi vuotta hurahti melkein huomaamatta. Ohessa harrastin laulua ja pianonsoittoa Helsingin Kansankonservatoriossa ja näyttelin HTO:n näyttämöllä.

Tuohon aikaan ei verottajan mielestä pieniä yrityksiä tarvittu, ja ne kaadettiin arvioverotuksella. Tiesin sen ja myin yrityksen juuri ennen viiden vuoden armonajan loppumista. Sain maksetuksi loppuun pankkivelkani , ja jäipä käteen vielä 1000 mk, jolla teetin turkin tätini vanhasta piisamiturkista. Pitihän viiden vuoden puurtamisesta jäädä joku muisto.

Hain ravintolakoulutusta edellyttävää työpaikkaa,
ja toimin vuoden verran suurtalouskonsulenttina. Ala oli kova ja kaupallinen, keinoja kaihtamatta piti saavuttaa tulosta. Koin sen olevan vastoin periaatteitani, ja edessä oli uuden toimen hankkiminen.

Neulekonetuntemukseni avasi seuraavan työpaikan oven, ja olin useita vuosia tuotepäällikkönä Passap-neulekoneiden maahantuojalla. Opetin jälleen myyjiä ympäri Suomea, vein heitä Sveitsiin, päämiehen koulutukseen, perustin Passap-kerhon ja suunnittelin sen opetusohjelmat.
Maailman lankamarkkinoihin pääsin tutustumaan "Pitti Filatissa" Firenzessä. Suunnittelimme lankatuontia, mutta idea ei saanut tuulta purjeisiin, joten työnantajani luopui siitä.
Ajatus jäi kytemään mieleeni , ja koska aloin väsyä ikuiseen reissaamiseen päätin jälleen ryhtyä yrittäjäksi.
Seuraava yritykseni Pirkko Artto Ky ( 1983 - 90) toi maahan korkeatasoisia lankoja Italiasta, myi neulekoneita ja valmistamiaan uniikkineuleita.  l Suunnittelin malleja langoille, pidin neulekoulua. Aloitin liiketoiminnan Mechelininkadulla ja lopetin Vuorikadulla kahdeksan vuoden jälkeen saatuani korkealaatuisten silkkisekoitelankojen maahantuonnin espanjalaiselta valmistajalta.
Jälleen oli aika kiertää maata esittelemässä lankoja.  Kiersin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksissa luennoimassa  silkistä ja villasta . Yritys alkoi vähitellen tuottaakin, ja päätin asettua takaisin maalle voidakseni elää lähempänä luontoa. Ostin mummonmökin lapsuuteni maisemasta. Perustin puutarhan ja kasvimaan. Kalastelin Lohjanjärvessä ympäri vuoden. Ja yritys pyöri niin hyvin, että keväällä 1992 voin jättää tehtaalle syksyä varten  siihen mennessä  suurimman ennakkotilauksen, joka  olisi tuottanut tulosta reilusti mökkini ostohinnan verran.
Lama oli juuri alkanut, mutta en uskonut sen vaikuttavan yritykseeni. Toisin kävi, lankatuottaja lopetti juuri niiden lankojen valmistuksen, joiden eteen olin tehnyt työtä kolme vuotta. Olin oppinut tuntemaan maailman lankamarkkinat käydessäni vuosittain Firenzen Pitti Filati-lankamessuilla. Vastaavia lankoja ei valmistettu, Koko maailman lankatuotanto romahti. Kuten firmanikin. Ainoa, mikä jäi jäljelle, oli mökin velka ja pieni erä silkkisekoitelankoja.

Olin aloittanut opiskella naturopatiaa ja homeopatiaa. Paikallinen kylpylä-hotelli pyysi minua pitämään "terveysluentoja" kerran viikossa tiistai-iltana. Palkaksi sain myydä jäljellä olevia lankakeriä. Vähitellen syntyi idea oman silkkivillan kehittämisestä, ja ryhdyin - pennittömänä- tuumasta toimeen.

Näin sai alkunsa KIPUAPUsilkkivilla. Monien yritysten ja erehdysten jälkeen oli käsissäni ensimmäinen erä markkinointia varten. Nyt lankaa ostetaan ympäri Suomea ja "puskaradio" toimii. Käyn myös luennoimassa eri yhdistyksissä luonnonkuiduista ja ennakoivasta itsehoidosta terveyden edistämiseksi.
Valmistan suurimman osan tuotteista itse neulekoneella. Sukat neulotaan käsin. Lankojen mukana ostaja saa neuleohjeita sukista puseroon.

Villan osto suoraan tuottajilta johdatteli minut Ruotsinpyhtäälle, jonne muutin Espoon kautta. 
Nyt katselen Kymijokea ikkunastani, uin siinä vuoden ympäri, kalastelen, talvella kelkkailen, luistelen ja hiihdän jäällä.
Iltaisin harrastan kirjallisuutta, musiikkia, kieliopintoja ja laulan kuorossa.